- Krav Magan syntyhistoria -

Krav Magan kehittäjä oli Slovakian juutalainen Imrich (Imi) Lichtenfeld (1910-1998), joka pakeni Bratislavasta toisen maailmansodan alussa natsien vainoja monien vaiheiden kautta Israeliin. Ennen pakoaan hän taisteli kotikaupungissaan Bratislavassa natsien ryöstöjä ja terroria vastaan juutalaisten vastarintaliikkeessä. Israeliin paettuaan hän liittyi juutalaisten oikeuksia puolustavaan puolisotilaalliseen Haganah-järjestöön. Kun Israelin valtio perustettiin 1948, hänet valittiin armeijan lähitaistelukoulutuksesta vastaavaksi upseeriksi aiemman taistelukokemuksensa sekä nuoruuden nyrkkeily-, paini- ja jiu jitsu harrastusten myötävaikuttamana. Tehtävässä hän työskenteli 20 vuotta kehittäen helposti ja nopeasti opittavan taistelujärjestelmän sotilaille.

Jäätyään eläkkeelle vuonna 1964, Imi aloitti sotilastekniikoiden pohjalta siviileille sopivan itsepuolustusversion kehittämisen. Itsepuolustustekniikoiden piti toimia myös terroristeja vastaan, koska Israelin juutalaiset joutuivat jatkuvasti aseellisten hyökkäyksien kohteeksi poliittisten ja uskonnollisten selkkauksien vuoksi. Myös itsepuolustustekniikat perustuivat todellisiin taistelukokemuksiin ja havaintoihin ihmisten toiminnasta niiden yhteydessä. Laji saavutti nopeasti suuren suosion Israelissa siviilien keskuudessa.

Vuonna 1978 Imi perusti läheisimpien oppilaidensa ja ensimmäisen polven krav maga opettajien (Barak Ishayah, Haim Zout, Mraik Tzvin, Gideon Haim, Avigzar Eli, Oscar Klein ja Algrisi Raffy) kanssa ensimmäisen krav magan kattojärjestön Israeliin. Krav maga aloitti leviämisensä maan rajojen ulkopuolelle 1980-luvulla juutalaisten siirtolaisten mukana aluksi Amerikkaan, Brasiliaan ja Ranskaan ja sittemmin lähes kaikkialle maailmaan.

Lajin saadessa mainetta 1990-luvulla, alkoivat Imin lähimpien oppilaiden väliset valtataistelut lajin hierarkiassa. Rauhoittaakseen kireää tilannetta sekä varmistaakseen lajin leviämisen, hän myönsi parhaille oppilailleen kirjalliset luvat perustaa kansainvälisiä liittoja eri puolille maailmaa. Liittoja perustettiin Yhdysvaltoihin, Brasiliaan, Eurooppaan, Pohjoismaihin sekä myös Israeliin.

Imin kuoltua 1998 liittojen välinen kilpailu kiristyi jälleen; jotkut sortuivat jopa markkinoimaan itseään "ainoana oikeana" krav maga-liittona. Väite, joka oli vailla minkäänlaista todistepohjaa, soti karkeasti Imin viimeistä toivetta vastaan yhtenäisestä ja suuresta krav maga-perheestä, jonka muodostaisivat eri liitot yhdessä.

Nykyisellään krav magalla ei ole yhtä ainoata kattojärjestöä vaan eri liitot toimivat itsenäisesti suuremmassa tai pienemmässä mittakaavassa eri puolilla maailmaa. Israelissa toimivat liitot eivät edusta krav magaa yksinoikeudella. Alkuperäistä ja virallista krav magaa ovat valtuutettuja opettamaan kaikki ne henkilöt ja liitot maasta riippumatta, joilla on Imin kirjallinen opetuslupa. Yhteistyö eri liittojen välillä ei ole kovinkaan yleistä; jokaisella on omat koulutus- ja tasojärjestelmänsä, joskaan erot varsinaisissa tekniikoissa ja niiden opetuksessa eivät ole kovinkaan merkittäviä. Laji tunnetaan myös nimillä kapap, krav panim el panim, jopa hisardut on samaa alkuperää. Krav maga nimi vakiintui 1960-1970 -luvuilla; joskaan vieläkään kaikki alkuperäiset koulukunnat eivät sitä käytä.

Imin toive "yhtenäisestä ja suuresta krav maga-perheestä" ei ainakaan toistaiseksi ole toteutunut, mutta yksi toive sen sijaan on: krav maga on levinnyt lähes kaikkialle maailmaan, jopa eri maiden turvallisuus- ja viranomaisyksiköissä (FBI, DEA, ATF, SWAT, GIGN, IDF, Scotland Yard ja MOSSAD) harjoitellaan sitä.

- Nykytilanne ja Ranskan Krav Magan historia -

FEKM / Richard Douieb

Federation Europeenne de Krav Maga/ Euroopan Krav Maga Liitto, jonka presidentti ja pääkouluttaja on Richard Douieb (Master 6.dan). Hän syntyi Israelissa Jerusalemissa 1956 ja aloitti 1970-luvulla nyrkkeilyn, karaten ja Krav Magan harjoittelun. Israelin armeijan palveluksessa hän oli 1974-1976 opettaen Krav Magaa ja palvellen kommando-joukoissa. Haavoituttuaan pahasti hänen sotilasuransa loppui. Vuonna 1980 Douieb muutti Ranskaan, aloitti thainyrkkeilyn, savaten, judon ja ju jutsun harjoittelun. Vuonna 1987 hän alkoi johtamaan Krav Maga toimintaa koko Euroopassa ja perusti Euroopan Krav Maga Liiton Ranskaan.

Krav Maga (Tactical) järjestelmän tekniikat on kehitetty ihmisen luonnollisen (stressi) reaktioiden ja toimintamallien pohjalta. Puolustautumissektori on 360 astetta, joten kaikista suunnista tuleviin hyökkäyksiin on kehitetty toimivat tekniikat. Perusajatuksena on suorittaa samanaikainen hyökkäyksen torjunta ja vastatekniikka. Tavallisimpien otteiden, kuristuksen sekä lyöntien ja potkujen torjumisen lisäksi harjoitellaan terä-lyömä- ja ampuma-asetta vastaan puolustautuminen, väkivaltatilanteissa syntyvän aggressiivisuuden ja stressin hallinta sekä tilapäisvälineiden käyttö puolustautumisessa. Erilaisissa olosuhteissa ja ympäristössä tapahtuva harjoittelu(ulkona, liukkaalla, pimeässä, portaikossa jne.).